Muutama sananen pennun
hankinnasta
Kuten mitä tahansa lemmikkiä hankittaessa, myös
kissan hankintaan kannattaa käyttää aikaa ja miettiä, onko
kissalle aikaa, haluaako sen kanssa viettää seuraavat 10-18
vuotta, mihin sen voi laittaa, jos perhe matkustaa, entä, jos
perhe kasvaa,
onko ruoka-, hiekka- ja eläinlääkärikuluihin varaa sijoittaa...
Kissa vaatii päivittäisen hoidon lisäksi puuhasteltavaa ja
huomioita omilta ihmisiltään. Kissa on aktiivinen lemmikki, joka
ei tyydy viettämään aikaansa vain sohvan koristeena. Kissan kanssa vietettyihin vuosiin mahtuu paljon iloa ja
hauskoja hetkiä, mutta joskus myös huolta ja murhetta. Kukaan
kasvattaja ei pysty lupaamaan kissalle ikuista elämää tai
jatkuvaa terveyttä.
Mitään
lemmikkiä ei pidä hankkia hetken mielijohteesta eikä antaa
hoitovastuuta pelkästään lapselle. Lemmikin hankinnan täytyy
olla koko perheen yhteinen päätös. Kannattaa myös miettiä,
ymmärtävätkö lapset lemmikin kaipaavan myös omaa aikaa ja
rauhaa. Osaavatko lapset käsitellä lemmikkiä asiallisesti?
Kun koko perhe on yhdessä päättänyt kissan hankinnasta, on aika
miettiä, millainen perheenjäsen on sopivin juuri teille.
Millaisia toiveita teillä on lemmikin suhteen? Haluatteko pääasiassa lemmikin, haluatteko myös harrastaa
näyttelyitä, ehkä joskus kasvattaakin...? Olisitteko valmiita
pitämään sijoituskissaa?
Lemmikki-, siitos- vai näyttelytasoinen
Lemmikkibirma myydään nimensä mukaisesti lemmikiksi ja lemmikin
ostaja sitoutuu leikkauttamaan pennun sen tullessa sukukypsäksi.
Kissalla voi olla esim. häntäknikki, joka ei sinänsä kissan
elämää haittaa mitenkään, mutta kasvatuskäyttöön tällaista
kissaa ei kannata käyttää.
Siitostasoisella kissalla voi olla esim. värivirhe, joka estää
näyttelykäytön, mutta kissa on muuten lupaava kasvatusta
ajatellen. Kaikkia siitoskissoja ei kasvattaja kotiinsa voi
jättää, joten usein siitoskissoja sijoitetaan. Sijoittaminen
tarkoittaa sitä, että kissan omistajuus säilyy kasvattajalla ja
hänellä on oikeus teettää kissalla sovittu määrä pentueita
(yleensä 1-2), mutta kissan päivittäisistä tarpeista huolehtii
koti, jossa se asuu, siis sijoituskoti. Kun sijoitusehdot on
täytetty, siirtyy kissa sijoituskodin omistukseen. Sijoittaminen
on oiva tapa tutustua kasvatuksen maailmaan ja oppia paljon
lisää birmoista! Sijoitusasioista voi kysyä lisää kasvattajalta.
Moni urospentu voisi olla sopiva kasvatuskäyttöön, vaikka niillä
jokin pieni värivirhe näyttelykäytön esteenä olisikin. Tällaisen
terveen ja kasvatuskäyttöä ajatellen sopivan uroksen pitäminen
muutamaa pentuetta varten leikkaamattomana olisi ihanne koko
birma-populaation kannalta. Valitettavasti liian harva urospentu
jää jatkamaan edes yhden pentueen verran sukua ja vastaavasti
osalla uroksia jälkeläismäärät nousevat liian suuriksi. Tämä
johtaa vähitellen ongelmiin geenipohjan kaventuessa ja
sairauksien kasaantuessa, mm. syöpien lisääntyessä, synnytys- ja
tiinehtyvyysongelmin kasvaessa, pentuekokojen pienentyessä.
Mikäli siis uroksen pitäminen hetken aikaa leikkaamattomana ei
kuulostaisi ihan mahdottomalta tehtävältä, auttaisi se tulevia
birmasukupolvia. Kasvattaja osaa kertoa, onko urospentu sopiva
jatkamaan sukua.
Näyttelytasoisessa kissassa ei ole standardiin verrattuna sertin
eväävää virhettä. Näyttelytasoisen pennun kohdalla on kuitenkin syytä
muistaa, että pentu kehittyy paljon vielä luovutusiän jälkeenkin
ja esim. birman väritys ei luovutusikään mennessä ole täysin
kehittynyt. Vaaleilla väreillä eivät myöskään sukat tai kiilat
ole vielä luovutusiässä kunnolla näkyvissä. Kaikkein
kauneimmastakaan pennusta ei välttämättä Best In Show -voittajaa
tule. Sellaista ei kukaan kasvattaja pysty pennusta lupaamaan.
Jokainen kissa on yksilö ja luonne ratkaisee myös paljon. Näyttelytulos on
lisäksi aina tuomarin näkemys ja sitä on
niinikään syytä kunnioittaa.
Jos etsit jotain tietyn väristä birmaa tai birmaa
kasvatuskäyttöön, kannattaa olla ajoissa yhteydessä
meihin! Kannattaa myös olla yhteydessä, jos mietit
sijoituskissan hankintaa. Hyviä, luotettavia sijoituskoteja
tarvitaan aina! Emmekä toki pane pahaksemme, vaikka meiltä
muuten vaan kyselisi lisätietoa rodusta, suunnitelmistamme tai
vain yleisesti jotain omista kissoistamme... kerromme
mielellämme ja vastaamme kysymyksiisi! Sähköpostilla tavoitat
parhaiten. Huomioi kuitenkin, että olemme työssäkäyviä ihmisiä
emmekä ennätä välttämättä samana päivänä sähköpostiisi
vastaamaan.
|