Turkuun, marraskuussa 2008
Nellan näyttelyura alkoi Turun kansainvälisestä
rotukissanäyttelystä marraskuussa 2008. Nellalla oli molempina päivinä
kaunis pari viikkoa nuorempi tabbynaaras kilpakumppani, joka vei EX1:set
nimiinsä. Nella oli kuitenkin hienosti EX2, vaikka sunnuntain
arvostelusetelistä saimmekin lukea korvien kohdalta: "tänään hieman
suuret...". Nella käyttäytyi hienosti ja näytti viihtyvän ihan mukavasti
Nanan kanssa yhteisessä näyttelyhäkissä.
Nellan toinen näyttelyviikonloppu tulikin pian.
Kuopiossa birmoja oli vähän, eikä Nellallakaan ollut kilpailijaa. Nella
sai molemmilta päiviltä EX1:sen. Sunnuntaina se hävisi tuomarin parhaan
valinnassa norjalaiselle metsäkissalle. Kilpailu oli tiukka! Tuomari
ihastui Nellaan ja piti sitä oikein lupaavana pikku-birmana. Sanoipa
vielä menettäneensä sydämensä Nellalle! Norjalaispentu oli kuitenkin
standardiin verrattuna parempi ja oli näin tuomarin paras. Hieno
viikonloppu kuitenkin!
Seuraava koitos onkin sitten jo nuorten luokassa,
sillä Nella täyttää tammikuussa puoli vuotta!
Uusi vuosi 2009 & nuorten luokkaan
Nella osallistui Lahden rotukissanäyttelyssä
tammikuussa 2009 arvosteluun vain lauantaina. Sunnuntaina Nella edusti
Nanan kaverikissana. Huomauttamista tuli pienistä sukista ja hieman oli
profiilissakin sanomista... silmät saivat sen sijaan kiitosta niin
värinsä kuin muotonsa ja sijoittumisensakin puolesta! Nella jäi
kakkoseksi pari kuukautta vanhemmalle kilpakumppanilleen. Tästä on
kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin.
Nella kilpaili toisen nuorten luokkansa Jyväskylässä
ystävänpäivänä. Nellalla ei ollut kilpakumppaneita ja se sai EX1:sen.
Nellan pikkuruisista varvastossuista tuli huomautusta, mutta hieno
sininen silmien väri sai kehuja. Nella käyttäytyi hienosti ja tuomarin
yleisvaikutelma oli "kehittyy lupaavasti".
Nella kävi samoissa kevään näyttelyissä kuin Nanakin.
Joka kerralle osui kilpakumppaniksi pari viikkoa nuorempi tabbytyttö,
joka oli selvästi parempi. Nella siis jäi kakkoseksi, mutta
arvostelusetelistä löytyi positiivista luettavaa: "Silmät: hieno, vahva
sininen väri, Korvat: keskikokoiset, hienosti sijoittuneet, Turkki:
erinomainen laatu ja pituus".
Nella oli Vantaalla Rurokin näyttelyssä mukana vain
toisena päivänä. Ja suuri yllätys koettiin tässä näyttelyssä myös Nellan
kohdalla! Nella voitti pari viikkoa nuoremman kilpasiskonsa, jolle on
tähän mennessä aina hävinnyt! Nellasta tuli myös värin paras! Mukavaa
oli lisäksi kuulla, että Nellalla on hienot värit ja upeat silmät =D
Avoimeen!
Nella pääsi ensimmäiseen avoimeen luokkaansa
Siilinjärvelle kesäkuun lopussa. Lauantaina nelivuotias tabbyneitokainen
vei sertin, mutta sunnuntaina Nella oli yksin luokassaan ja sai ihka
ensimmäisen sertinsä. Nellaakin vähän harmitti kuuma päivä ja
ensimmäistä kertaa elämässään se sähisi tuomarille!
Nella oli mukana Surokin näyttelyssä elokuussa. Nella
sai sertinsä, vaikka tuomari oli tarkalla päällä ja moni komea
ruskeanaamio-birma jäi vaille sertejä... Nella sai kehuja kauniista
tabbyvärityksestä ja upeasta turkista + sen kauniista laitosta =D
Nella pääsi ensimmäiseen ulkomaan reissuunsa
Tallinnaan avoimeen luokkaan. Kilpailijoita ei ollut, ja Nella sai
lauantaina viimeisen 9-luokan sertin ja valmistui Championiksi. Myös
sunnuntailta Nella sai sertin. Molempina päivinä kehuja tuli upean
sinisistä silmistä! Nyt sitten yritetään vielä pari kotimaista sertiä
syksyn mittaan ja sen jälkeen Nella saakin jäädä kasvamaan ja pitämään
näyttelytaukoa.
Pirokin näyttelyssä syyskuussa Nellalle sattui
jälleen samainen kilpailija kuin niin monta kertaa aiemminkin.
Kilpakumppani oli tälläkin kertaa parempi ja Nella joutui tyytymään
kakkossijaan... Sunnuntaina Nella oli yksin luokassaan ja sai sertinsä.
Silmien väri sai jälleen kovasti kehuja. Mieltä lämmitti myös
arvostelusetelistä luetut Kunto: "SUPER! Erinomainen kunto" sekä
Yleisvaikutelma: "Mukava nuori birmalady".
Nella oli koko viikonlopun ainoa
ruskeatabbynaamiobirma Kuopion kansainvälisessä rotukissanäyttelyssä
marraskuussa 2009. Lauantailta Nella sai viimeisen seiskaluokan sertinsä
ja valmistui näin IC:ksi! Hieno saavutus! Sunnuntaina jännitimme, saako
Nella sertiä viitosluokasta ja kyllähän se sieltä tuli -saatesanoille
silmät: so intense blue color!!! Myös turkki sai kiitosta =D Nella kävi
näyttäytymässä tuomarin paras valinnassa, mutta kovin harmitti tänään
Nellaa paikallaan olo. Nana ja Nella olivat molempina päivinä samoilla
tuomareilla ja Nana vei tänään TP:n nimiinsä!
| Päivämäärä |
Luokka |
Tulos |
Tuomari |
|
22.11.2008 Turku |
12- pennut |
EX2 |
Beverly Elian (RO) |
|
23.11.2008 Turku |
12- pennut |
EX2 |
Hannah Jensen (S) |
|
6.12.2008 Kuopio |
12- pennut |
EX1 |
Svetlana Stoliarova (BY) |
|
7.12.2008 Kuopio |
12- pennut |
EX1 |
Alexander Platz (DE) |
|
24.1.2009 Lahti |
11- nuoret |
EX2 |
Satu Hämäläinen (FI) |
|
14.2.2009 Jyväskylä |
11- nuoret |
EX1 |
Elena Zagorskaya (RUS) |
|
28.3.2009 Turku |
11- nuoret |
EX2 |
Pia Nyman (FI) |
|
4.4.2009 Helsinki |
11- nuoret |
EX2 |
Bjarne Wikström (FI) |
|
5.4.2009 Helsinki |
11- nuoret |
EX2 |
Pia Nyman (FI) |
|
26.4.2009 Vantaa |
11- nuoret |
EX1, BIV-tot. |
Tellervo Kass (FI) |
|
27.6.2009 Siilinjärvi |
9- avoin |
EX2 - |
Albert Kurkowski (PL) |
|
28.6.2009 Siilinjärvi |
9- avoin |
CAC |
Sona Ivanková (SK) |
|
1.8.2009 Helsinki |
9- avoin |
CAC |
Geir Edvardsen (N) |
|
15.8.2009 Tallinna, Viro |
9- avoin |
CAC, CH |
Preiss Karl (AU) |
|
16.8.2009 Tallinna, Viro |
7- Champion |
CACIB |
Bohumir Mahelka (CZ) |
|
26.9.2009 Tampere |
7- Champion |
EX2 - |
Minna Krogh (DK) |
|
27.9.2009 Tampere |
7- Champion |
CACIB |
Kristiina Rautio (FI) |
|
14.11.2009 Kuopio |
7- Champion |
CACIB, IC |
Anette Engvall (SE) |
|
15.11.2009 Kuopio |
5- International Champion |
CAGCIB |
Charles Spijker (NL) |
| |
|
|
|
|