FIN* Rais-Kis

Etusivu

Kissat

Näyttelyt

Galleria

Pennut

Pentueet

Me

Linkit

Blogi

19.5.2013

Onpa ehtinyt kulua aikaa edellisestä päivityksestä! Aika menee niin nopeasti pentujen touhuja seuraillessa!

 

Kaikki pennut kasvavat mukavasti. Atomin Dumle-poika on isoin, painoa on kertynyt n. 750 g. Dumle ja Daim-veljensä ovatkin aikamoisia vintiöitä! Reippaita ja rohkeita, hyvin syöviä ja hellyttäviä velikultia. Kuten kaikki muutkin pennut. Seurallisia ja sylissä viihtyviä. Erilaiset luonteet ovat nähtävissä jo pienillä pennuilla =)

 

Vinkan pennut ovat päässeet kiinteän ruoan makuun. Hiekkalaatikkokäynnit ovat vielä opettelun alla. Fanta-tyttö on hassunhauska pikku-veijari. Fizz-poika on rauhallisempi, tanakka kaveri =)

Molemmat pennut ottavat mielellään torkut sylissä =) Vinka-emo on hyvä emo, kuten Nella ja Atomikin.

 

Kuvia ei ole tällä viikolla ehditty ottamaan, mutta jospa ensi viikolla taas yrittäisin aktivoitua tälläkin saralla. Pentukuvia löytyy täältä.

 

7.5.2013

Kaikki pennut kasvavat hyvin. Isommat pennut maistelevat kiinteää ruokaa ja opettelevat hiekkalaatikon käyttöä. Leikit ovat jo varsin vauhdikkaita. Rekisteröintipaperit lähtivät tänään Kissaliitolle. Molemmista pentueista tytöt etsivät sijoituskotia Tampereelta tai lähialueelta.

 

Tällä viikolla on tarkoitus ottaa uusia kuvia. Ja toivottavasti saadaan ne pikaisesti nettiinkin =)

 

27.4.2013

Vinkan pennutkin ovat päässet kasvun alkuun. Molemmilla pennuilla on jo hieman väriä korvissa -taidettiin saada ruskea- tai ruskeatabbynaamiopalleroiset näistäkin.

 

Atomin pennut ovat maistelleet kiinteää ruokaa. Isompi pojista (Dumleksi nimetty) on varsin utelias ja rohkea kaveri, varsinainen sylivauveli =) Atomin molemmat pojat näyttävät olevan cremenaamioita. Tyttö on melko varmasti lilakilpikonnanaamio.

 

Nellan pennut alkavat kohta opetella ruokailua. Atomi ja Nella hoitavat pennut yhdessä ja välillä pesässä on kuuden pennun suloinen kasa =)

 

Pentukuvia löytyy täältä. Atomin pentue on D-pentue, Nellan E-pentue. Vinkan vauveleita ei ole vielä ehditty kuvailemaan. Ensi viikolla varmaankin...

 

23.4.2013

Vinka sai lauantaina kaksi pentua: tytön ja pojan.

 

Atomin ja Nellan vauvat kasvavat päivä päivältä. Atomin vauvat ovat jo tehneet tutkimusretkiä pesän ulkopuolella. Kohta alkavat myös kiinteän ruoan syömisharjoitukset. Nellan vauvelit viihtyvät vielä toistaiseksi paremmin pesässä. Aika kuluu valtavan nopeasti!

 

17.4.2013

Pennut kasvavat mukavasti! Atomin pojat ovat edelleen kovin värittömiä, edelleen siis vahvimpana epäilynä, että ovat puna- tai cremenaamioita. Tyttö on kilpikonnanaamio, mutta vielä en osaa varmaksi sanoa, mikä kilpikonnanaamio... Nellan pennuilla on jo nyt 10 päivän iässä ihan tummat korvat ja nenät eli ruskea- tai ruskeatabbynaamioita näistä on tulollaan.

 

Vinkan masuasukkeja odotellaan maailmaan tämän viikon loppupuolella. Jänskää taas...!

 

7.4.2013

Nella sai tänään kolme vauvaa! Pennut olivat varsin mukavan kokoisia ja reippaita heti synnyttyään.

 

Atomin vauvoille odotellaan pikkuhiljaa väriä... vielä ei kummankaan pojan korvien kärjissä näy hitustakaan väriä -olisiko siis puna- tai cremenaamioita pentulaatikossa tuhisemassa? Tytöllä on hieman väriä, mutta en sen perusteella uskalla vielä alkaa väriä arvailemaan. Seuraillaan tilannetta. Painot nousevat mukavasti, joskin pienin poika kasvaa hieman jälkijunassa sisaruksistaan.

 

3.4.2013

Atomi pyöräytti aprillipäivän vauvat! Kolme pentua: 2 poikaa ja yksi tyttö. Kaikki pennut ovat reippaina nisillä. Atomi oli alkuun hieman hämillään, mutta on nyt hienosti omaksunut emon roolin.

 

Nellan masun kasvua seuraillaan vielä (noin) vajaan viikon verran, sitten on Nellan aika pullauttaa maailmaan omat vauvelinsa. Nellalle on kertynyt painoa 1,2 kg!!

 

22.3.2013

H-hetki lähestyy... jännittävää! Atomille ja Nellalle maistuu hyvin ruoka. Valitettavasti myös Veera-maatiaisellemme näyttää ruoka maistuvan... Veera joutuu dieetille, kun emot pääsevät tulevien vauveleidensa kanssa pentukamariin.

 

Muutenkin tytöt ovat voineet hyvin. Hentosia vauvanpotkujakin on jo masuista tunnusteltu =)

Odotellaan, mitä tuleman pitää...

 

9.3.2013

Näyttäisi siltä, että meille on tulossa keväällä useampikin pentue! Viime vuonna ei yhtään pentuetta saatu aikaan, nyt näyttäisi sitten onnistuvan =)  Toivotaan, että tiineydet ja synnytykset sujuvat kunnialla ja terveitä ja reippaita pentusia olisi tulossa. Atomi ja Nella ovat saaneet jo hieman painoakin lisää, Vinka on  masunsa kanssa vasta alkuvaiheessa.

 

Helmikin intoutui aurinkoisten päivien innostamana laulelemaan kollinkaipuutaan. Helmi saa kuitenkin vielä odotella pidemmälle kevääseen (tai kesään/syksyyn) ennen kuin pääsee ensitreffeille =)

 

Nyt jännitellään ja valmistaudutaan tuleviin pienokaisiin. Mikäli sopivia tyttösiä (miksei poikasiakin) syntyy, olisi sopivan sijoituskodin etsintä edessä.

 

1.3.2013

Odottavan aika on pitkä... ;-)

Atomi on saanut mukavasti painoa lisää ja ruoka maistuu.

 

Nanasta otettiin Surokin näyttelyssä Lahdessa 21.1.2013 sienitesti. Testejä otetaan pistokokeina aina muutamia per näyttely. Tänään tuli testitulos ja negatiivista sekin näytti. Ehdin juuri viikko ennen tätä näyttelyä ottaa itse samaisen testin. Mutta tulipahan varmistettua =)

 

P.S. Kissafani 1/2013 -lehdessä on rotuesittelyssä pyhä birma!

 

18.2.2013

Nyt se sitten varmistui! Iloisia uutisia: Atomi on pieniin päin =) Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, pentuja on odotettavissa pääsiäisen tienoilla. Kovasti pidämme peukkuja pystyssä, että odotusaika sujuisi hyvin!

 

Myös Nella ja Vinka ovat käyneet sulholassa. Odottelemme vielä varmistusta näiden treffien onnistumisesta.

 

Näyttelyrintamalla viime vuosi oli oikein mukava. Nana ylsi hienosti Pirkanmaan rotukissayhdistyksen 7. parhaaksi kastraatiksi ja Sinni-kasvattimme (Rais-Kis Cinnamon, SBI h 21) oli samaisen yhdistyksen 6. paras nuori. Onnittelut Arille ja Eilalle Sinnin hienosta menestyksestä!

 

Nana saattaa osallistua johonkin näyttelyyn tämän kevään aikana, mutta muuten näyttelyrintamalla lienee meidän osalta hetken aikaa hiljaisempaa. Josko saisimme keskittyä loppukeväästä pentujen hoitoon?

 

10.2.2013

Kissoista otetut sienitestit tulivat. Kaikki olivat negatiivisia! Hyvä juttu!

 

Pientä deittailuakin on ollut... siitä lisää tuonnempana, kun varmistuu, odotellaanko meille birmavauveleita. Helmikuun loppupuolella olemme viisaampia tässä asiassa.

 

21.1.2013

Uusi vuosi lähti näyttelyiden osalta käyntiin Lahden Surokin näyttelystä, jossa olimme Atomin ja Nanan kanssa sunnuntain. Molemmilla tytöillä meni todella hienosti ja molemmat ylsivät tuomarin parhaiksi! Enpä  osannut näin hienoa näyttelyvuoden alkua odottaakaan =)  Seuraavat näyttelyt ovat vielä harkinnan alla... katsotaan.

 

Penturintamalla sen sijaan on toistaiseksi hiljaista =(

 

13.1.2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille!

 

Uusi vuosi ei ihan parhaimmissa merkeissä alkanut... Vinka ei tullut tiineeksi Pojulle, toisesta yrityksestä huolimatta. Luvassa mahdollisesti muutoksia suunnitelmiin.

 

Nana ja Atomi lähtevät näyttelyreissuun viikon päästä. Muuten tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovatkin vielä avoinna.

 

30.12.2012

Vuoden viimeisessä näyttelyreissussa Atomin ja Nanan kanssa, Helsingissä. Nanan päivä oli oikein onnistunut!

 

Näyttelyssä oli myös Mocha (Rais-Kis Coffee) luokassa 9. Mocha sai CAC-sertin & hyvän arvostelun ja on nyt käytettävissä muutamille sopiville morsiamille ;-)

 

13.12.2012

Eilen kävimme eläinlääkärireissulla melkein koko konkkaronkan kanssa! Perusrokotuksia Veeralle, Samulle, Atomille ja Helmille. Veeralta otettiin perusverenkuva, jossa kaikki oli kunnossa! Helmiltä otettiin veriryhmä ja Felv- ja Fiv-testit. Samalla Helmi luovutti vertaan Hannes Lohen kissangeenit-tutkimukselle. Oikein hienosti meni sekä Veeran että Helmin verinäytteenotto!

 

Helmin Sinni-sisko (Cinnamon) on steriloitu ja myös Sinni on luovuttanut verinäytteensä tärkeään tutkimukseen. Sisaruskatraan pojista Mocha (Coffee) on niinikään ojentanut auttavan tassunsa ja luovuttanut vertaan tutkimuskäyttöön. Olemme oikein ylpeitä ja iloisia molemmista!

 

Vinka on viettänyt aikaa sulhon seurassa. Astumisiakin on nähty! Jännityksellä odottelemme tammikuun puolelle, jotta nähdään, onko treffeily tuottanut tulosta ;-)

 

3.12.2012

Lauantaina oli erittäin mielenkiintoinen päivä Kissaliiton järjestämässä rotujen terveyspäivässä. Jälleen tuli runsain mitoin hyödyllistä terveysasioiden päivitystä.

 

Nellan toinen pentue täytti 29.11.2012 vuoden. Onnittelut kaikille, vuosi on mennyt todella nopeasti!

 

25.11.2012

Turussa näyttelyreissulla Atomin ja Nanan kanssa. Nanalla oli oikein onnistunut reissu, mutta Atomi hävisi kilpailijalleen. Sama kilpailija on vastassa myös seuraavassa koitoksessa vuoden lopussa.

 

9.11.2012

Atomista on tullut julkkis! Tampereella huristelee kuukauden ajan nysse, jonka kylkeä koristaa Atomin kuva (Eläinlääkäriasema Reviirin mainoksessa)! Vastaavaan mainokseen on Atomin kaveriksi päässyt myös Nana, mutta tätä nysseä en ole vielä bongannut liikenteessä.

 

4.11.2012

Tiedontäytteinen ja mielenkiintoinen päivä Royal Caninin koulutuksessa! Taas oli paljon asiaa niin kissojen geenitutkimuksesta kuin sisäloisista ja ravitsemuksestakin. Erityisesti tuo geenitutkimus on mielestäni äärimmäisen tärkeä asia. Toivottavasti taas moni tuossa koulutuksessa olleista innostuisi lähettämään kissansa verinäytteitä Hannes Lohen tutkimukseen. Helmi ja Sinni saavat seuraavaksi luovuttaa vertaan tutkimukseen, varmaankin vielä tämän vuoden puolella =)

 

Nanan ainoa pentue täytti syyskuun lopussa 2 vuotta! Nellan ensimmäinen pentue täytti lokakuun lopussa niinikään 2 vuotta. Myöhästyneet onnittelut kaikille!

 

19.10.2012

Vinka ei tullut edellisestä astutuksesta tiineeksi =(

Saapa nähdä, siirtyykö tämäkin suunnitelma ensi vuonna toteutuvaksi.

 

Atomin ja Nanan suunnitelmiin on lisätty näyttelyreissu tähän loppuvuoteen.

 

7.10.2012

Helmin kanssa näyttelyreissulla Kirkkonummella. Oli oikein onnistunut reissu ja Helmillä on nyt naimalupa =)

Atomi oli mukana Helmin kaverina. Tytöt olivat taas ihan parhaimmat kaverukset.

 

20.9.2012

Pirokin näyttely Tampereella takanapäin -tällä kertaa ilman omia kissoja. Hyvinhän tuo aika kului tuttujen kissojen tuloksia jännittäessä ja sihteeristössä talkooapuna työskennellessä =)

 

Vinkan tiineyden varmistumista jännitetään. Ja Atomi ei edelleenkään ole tullut juoksuun... nyt näyttää siltä, että Atomille suunniteltu kolli jää siitostauolle ja mikäli Atomi piakkoin juoksuun tulee, käyttöön tulee suunnitelma B. Katsotaan, miten tilanne etenee.

 

4.9.2012

Vinkalla kävi sulho kylässä. Astumisiakin nähtiin, joten noin kuukauden päästä selviää, onko birmavauveleita odotettavissa loka-marraskuun vaihteeseen. Atomille odotellaan edelleen juoksua...

 

Viivi-maatiainen on ollut meillä täysihoidossa. Viivi kävi antamassa verinäytteensä Hannes Lohen geenitutkimukseen. Näytteenotto sujui hyvin ja Viivi oli koko näytteenoton ajan hienosti, aivan liikahtamatta paikallaan =) 

 

Balloonin kuolinsyystä tuli Eviralta raportti elokuun lopussa. Mistään perinnöllisestä sairaudesta ei ollut Balloonin kohdalla kyse.

 

8.8.2012

Veera täytti heinäkuun lopussa 14-v. ja Viivi täytti jo juhannuksen tienoilla 16-v. Molemmat maatiaiset ovat reippaita ja hyvinvoivia. Nella ja Nanakin viettivät juhliaan kesällä ja molemmat täyttivät 4-v.

Atomille odotellaan juoksua. Kolli olisi käytettävissä, kunhan neiti suvaitsisi ruveta juoksemaan...

 

15.7.2012

Viimeisen kuukauden aikana on tullut hyviä ja huonoja uutisia... Hyvinä uutisina Sinnin ja Helmin mukavat näyttelytulokset Porin näyttelystä. Sinni ylsi hienosti kolmen nuoren joukosta tuomarin parhaaksi, vaikka vähän näyttelyssä olo tällä kertaa Sinniä keljuttikin. Yleisvaikutelma: "Sweet" ja sydän =)

 

Huonoja uutisia: Pepe (Balloon) lopetettiin kesäkuun lopussa. Kiitos omistajalle pojan hyvästä huolenpidosta! Niin kasvatuksessa kuin muussakin elämässä pätee sama sääntö: kaikkeen ei voi varautua, vaikka miten haluaisi ja yrittäisi =(

 

15.6.2012

Kesäsäät koittivat! Kissat nauttivat auringosta parvekkeella & välillä valjastellen!

 

Diosas-kissalaan, jossa Vinka asustelee, on syntymässä ihan näinä päivinä Muusa-birmalle vauveleita! Odottelemme jännityksellä peukut pystyssä, mitä tuleman pitää =)

 

29.5.2012

Veera kävi verenpaineen mittauksessa. Kyseessä oli lääketutkimukseen liittyvä mittaus. Paineet olivat hyvät, joten Veeran panosta ei tutkimuksessa tarvittu. Veeraa ei moinen hännästä tehtävä mittaus paljon hätkähdyttänyt - se makoili ja kehräili rauhallisesti koko ajan =)

 

23.5.2012

Atomi ja Vinka kävivät sydänultrassa. Samalla ultrattiin munuaiset ja Vinkasta otettiin Felv- ja Fiv-testit. Kaikki oli kunnossa ja molemmat tytöt käyttäytyivät todella hienosti ja rauhallisesti. Vinka kehräili, kun ultrausta tehtiin =)   Tytöt ovat näiden testien myötä valmiita treffeille ;-)

 

20.5.2012

Helmi ja Sinni olivat Tampereen näyttelyssä, Helmi oli arvostelussa molemmat päivät, Sinni oli arvostelussa vain lauantaina ja vietti sunnuntain Helmin henkisenä tukena. Molemmat tytöt saivat mukavat arvostelut ja Sinni oli lauantaina kolmen muun kissan joukosta tuomarin paras! Hieno saavutus! Tytöt olivat ylimmät ystävykset niin näyttelypaikalla kuin meillä kotona vieraillessaankin. Hurmaavat neidit =)

 

13.5.2012

Viime viikonlopun Tallinnan näyttelyreissusta on vihdoin toivottu =)

Atomi ja Nana olivat mukana ja molemmilla reissu meni paremmin kuin hyvin! Atomi jää nyt odottelemaan sydänultrausta ja mahdollista sulhon vierailua, Nanan näyttelyura jatkunee syksymmällä. Ensi viikonloppuna lähtevät Nellan tyttäret Sinni ja Helmi kokeilemaan siipiään kissanäyttelymaailmassa ;-)

 

22.4.2012

Viime viikonloppu meni näyttelyreissulla Kuopiossa Atomin ja Nanan kanssa. Myös Nellan tytär, suklaakilpikonnatabbynaamio Sinni oli mukana. Sinni-energiapakkaus matkusti ja oli näyttelyssä koko ajan Atomin kanssa yhdessä ja hyvin tulivat tytöt toimeen. Sinnin ensimmäinen näyttely sujui mallikkaasti ja Sinni ylsi ihka ensimmäisenä näyttelypäivänään TP:ksi! Ääniä ei paneelissa tullut, mutta näyttelyuralle on ehkä jatkoa luvassa... Atomi ja Nana käyvät seuraavan reissun Tallinnassa ja sitten onkin meidän kotiporukalle luvassa kesätaukoa.

 

Tänä viikonloppuna oli vuorossa terveystietojen päivitystä Kissaliiton terveyspäivän muodossa =)

Loistava ja tiedontäytteinen päivä.

 

18.3.2012

Kävimme Nanan kanssa pyörähtämässä päivän reissulla Turussa. Näyttely meni Nanan osalta mukiinmenevästi. Enemmän oli tällä kertaa jännitettävää matkaseuralaisten näytelmää seuratessa ja kannustaessa. Mukava reissu ja huhtikuussa seuraava =)

 

7.2.2012

Miska lähti viikonloppuna uuteen kotiinsa Helsinkiin. Tytöt Sinni ja Helmi kävivät alkuviikosta rokotuksilla ja uusiin koteihinsa tytöt lähtivät tänään -Onnea matkaan kaikille!  Kyllä meillä on nyt hiljaista...

 

26.2.2012

Surullisia uutisia: Suklaapoika Cappuccino lähti vaikean päätöksen jälkeen kissojen taivaaseen ystävänpäivänä =(

 

Miska ja Mocha -pojat saivat toisen rokotuksen ja mikrosirut ja Mocha muutti uuteen kotiinsa perjantaina. Onnea reippaalle Mochalle uudessa kodissaan! Tyttöjen rokotus viivästyy silmätulehduksen vuoksi ja ne saavat hieman pidempään pitää seuraa Atomille (ja meille!)  =) Atomi on aivan ihana pentujen leikittäjä, huoltaja ja kaitsija =)

 

7.2.2012

Pennut tulivat tänään 10-viikkoa. Ihania, isoja palleroisia kaikki! Mocha -poika (Coffee) on edelleen isoin, painoa on kertynyt melkein 1,2 kg! Kaikki pennut ovat varattuja.

 

28.1.2012

Pennuilla wirtaa riittää ja vauhti on sen mukainen! Taitaa mennä suurin osa energiasta touhuiluun, kun painonnousu on ollut kovin, kovin hidasta. Ruoka kyllä tuntuu maistuvan. Pennut ovat keksineet kiivetä yöllä sänkyyn -nukkumisesta ei meinaa tulla mitään, kun koko ajan joku pennuista pompottelee peiton päällä, puree varpaita tai nuuskuttaa nenää... ;-)

Suklaanaamiopoika löysi tänään oman, tulevan kotinsa =)  Kilpparityttö (Cardemum) on tällä hetkellä ainoa, jota ei ole kukaan vielä tulossa katsomaan. Tyttö on kivannäköinen ja sijoitukseen sitä taidan kuitenkin harkita...

 

20.1.2012

Pennut ovat varsinaisia vilperttejä! Käytössä on koko yläkerta ja vauhtia riittää! Majakasta on alemmat tasot valloitettu ja sohvalle pennut pääsevät myös kiipeämään. Ensimmäinen rokotus on parin viikon päästä. Sitä ennen annetaan vielä kolmas matokuuri. Painot vaihtelevat 740-860 g välillä.

 

Päivitin uudet kuvat pennuille (kenties vielä uudempia kuvia on luvassa tässä viikonlopun aikana... sillä varauksella, että ehditään!).

 

12.1.2012

Ruoka maistuu taas ja painot nousevat! Isoin poika ("Eetu") painaa jo 750 g, pienemmät tulevat hyvää kyytiä perässä =) Reviiriä laajennetaan pikkuhiljaa olohuoneen puolelle ja muihin kissoihin on tehty jo hyvän aikaa tuttavuutta. Atomi käy välillä leikittämässä pentuja ja pesee niitä myös =)

 

8.1.2012

Pennut voivat hyvin, mutta ruoka ei ole oikein maistunut ja painon nousu on ollut hidasta. Reippaita ja uteliaita pikkukaverit kyllä ovat ja hiekkalaatikkokäynnit sujuvat jo hienosti. Pennut pääsivät tänään uusiin potretteihin =) Kuvia löytyy täältä

 

1.1.2012

Vuosi vaihtui jälleen uuteen! Pennuilla on nimet ja värit alkavat olla selvillä. Pahasti näyttää siltä, että vain yksi on raitapaita =(  Kaksi poikaa on lemmikkitasoisia, mutta muiden tasoista on vielä liian aikaista sanoa mitään varmaa... reippaita ovat kaikki pennut ja nyt on opeteltu kiinteää ruokaa ja hiekkalaatikolla käyntiä. Molemmat alkavat vähitellen sujua. Nella on huolehtivainen emo ja Atomi käy välillä tarkastamassa, joko pennuista olisi leikkiseuraksi =)

 

25.12.2011

Joulun viettoa kotosalla. Vauvat kasvavat huimaa vauhtia ja tänään oli ensimmäisen matokuurin aika.

Atomi on ollut kovasti kiinnostunut pennuista ja nyt se sitten "laulelee kauneimpia joululauluja"...

Pennuista on uusia kuvia galleriassa

 

21.12.2011

Pennut tulivat eilen 3-viikkoa. Tänään maisteltiin vähän jauhelihaa ja pienin poika oli innokkaimpana herkuttelemassa =)  Nellan kanssa on tähän mennessä jo useampaan kertaan "keskusteltu" siitä, mikä on sovelias ja hyvä paikka hoitaa pentuja... yöllä Nella oli vienyt pennut tietokonepöydän taakse pelkälle lattialle. Päivällä pennut olivat jälleen kokeneet muuton =(  Isoin poika lähestyy jo 400 g rajapyykkiä! Ja värikin on tämän veitikan kohdalla selvillä: ruskeanaamio! Muita vielä vähän katsellaan...

 

11.12.2011

Nellan pennut ovat ehtineet vajaan parin viikon ikään. Sekä emo että pennut voivat hyvin ja kaikilla pennuilla on silmät auki. Muutaman kerran on jouduttu lisämaitoon turvautumaan, mutta hyvin pentujen painot ovat nousseet. Isoin poika painaa melkein 250 g, muiden pentujen painot vaihtelevat 183 - 225 g. Nella on loistava emo! Muutamia kuvia

 

3.12.2011

Nella pyöräytti tiistaina 5 reipasta birmavauvelia, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Vauvat ovat pirteitä ja terhakoita, Nella voi hyvin.

 

27.11.2011

Atomi ja Nana olivat mukana meidän tämän vuoden viimeisessä näyttelyreissussa, joka meni reippaasti yli odotusten! =)

 

21.11.2011

Nana kävi sunnuntaina vierailemassa näyttelyssä. Oikein mukava reissu =)

Ensi viikonloppuna käymme vielä näyttelyssä, sitten onkin luvassa pidempi tauko.

 

16.11.2011

Kävimme viime viikonloppuna Atomin kanssa kokeilemassa CFA:n näyttelytoimintaa sekä edustamassa lemmikkimessuilla. Atomi jaksoi edustaa hienosti koko viikonlopun =)

Näyttelyssä ei kummempaa menestystä tullut, vaikkakin Atomi oli koko viikonlopun paras birma... selittynee sillä, että se oli myös ainoa birma... ;-)  

 

31.10.2011

Nellan ensimmäinen pentue vietti 1-vuotissynttäreitään! Lämpimät onnittelut kaikille!

 

26.10.2011

Tällä kertaa onkin iloista kerrottavaa... nimittäin Nella on pieniin päin! Vauvoja odotellaan syntyväksi marras-joulukuun vaihteessa! Kovasti toivomme, että odotusaika sujuu hyvin.

 

9.10.2011

Vinkan kanssa Jyväskylän näyttelyssä. Kiva reissu ja mukava näyttely, vaikka omalla kohdalla ei niin hyviä tuloksia tullutkaan. Seuraavaan näyttelyyn lähtee kokeilemaan Nana -pitkästä, pitkästä, pitkästä aikaa... Sitä ennen kuitenkin B-pentue viettää 1-vuotissynttäreitään lokakuun viimeinen päivä.

 

25.9.2011

A-pentueemme viettää tänään 1-vuotissynttäreitään! Lämpimät onnittelut ensimmäisille kasvateillemme! Vuosi sitten tähän aikaan elimme jännittäviä hetkiä.

 

15.9.2011

Atomi ja Vinka osallistuivat Pyhä Birman Kissa ry:n järjestämään DNA-verinäytteenottotilaisuuteen eläinlääkäriasema Reviirissä. Myös Pepe oli mukana tapahtumassa. Pepestä on kasvanut komea kolli -ja pitkää & upeaa turkkia ei voi kuin ihastella =)   Oli todella mukava nähdä, että omasta kasvatista on tullut noin komea ja valloittava poika.

 

Melkein kaikista kasvateistamme on nyt saatu verinäyte mukaan Hannes Lohen geenitutkimukseen. Olen erittäin iloinen ja kiitollinen aktiivisille kasvatinomistajille! Olette mukana tukemassa tärkeää työtä birmojen terveyden edistämiseksi =)

 

Maatiaiskissamme Veera kantoi myös kortensa kekoon antamalla verinäytteen tutkimuskäyttöön edellisen rokotuskäynnin yhteydessä. Veera oli muuten ilmeisen otettu saadessaan luovuttaa näytteen tärkeään tutkimukseen: - se piti tassua koko ajan hienosti, aivan liikahtamatta paikallaan, ja kehräsi ;-)

 

4.9.2011

Atomi ja Vinka kävivät kotikaupunkimme kissanäyttelyssä. Molemmat tytöt saivat hyvät arvostelut ja molemmilla on nyt "naimalupa". Ihan heti ei kuitenkaan perheenlisäystä ole nuorille tytöille suunnitteilla. Ensi keväänä mahdollisesti, kun sopivat sulhaset ovat löytyneet =)

 

26.7.2011

Nella ei valitettavasti tiinehtynyt =(

Seuraavaa juoksua odotellaan.

 

Veera viettää ihan näinä päivinä 13-v. syntymäpäiviään (tarkka päivä ei ole tiedossa). Veera on reipas ja hyvinvoiva eläkeläinen =) 

 

18.7.2011

Nellan astutuksesta tulee tällä viikolla kuluneeksi kolme viikkoa. Tällä viikolla siis pitäisi ruveta näkymään, saammeko vauvoja loppukesälle =)  Muuten vietellään rauhallista kesää varaston rakennus- ja pihan kunnostuspuuhissa.

 

27.6.2011

Nella rupesi huutelemaan juhannusheilan perään, joten haimme kollin treffeille Nellan kanssa. Kovasti pidämme peukkuja pystyssä, että birmavauvoja syntyisi loppukesästä.

 

Nana on reipas, oma itsensä ja täynnä virtaa! Ruoka maistuu hyvin. Nanasta ja Atomista on tullut hyvät kaverit Nanan steriloinnin jälkeen =)

 

20.6.2011

Vinka ja Atomi olivat mukana Kuopiossa kahden päivän näyttelyreissulla. Reissu meni hyvin ja tytöt olivat koko ajan yhdessä!

 

12.6.2011

Kävimme Vinkan ja Atomin kanssa helteisessä Hyvinkään näyttelyssä yhden päivän reissulla. Tytöt matkustivat yhteisessä kuljetushäkissä ja näyttelyhäkissäkin olivat yhdessä -hellyttävät kaverukset!

Molemmat tytöt kävivät ennen näyttelyreissua kotona puntarilla ja Atomi painaa 2,8 kg ja Vinka 2,9 kg.

 

Nana toipuu hyvin leikkauksesta ja haava on oikein siistin näköinen =)

 

10.6.2011

Huonoja, huonoja, huonoja uutisia: Nana sairastui viikko astutuksen jälkeen kohtutulehdukseen ja valitettavasti jouduttiin steriloimaan. Nana viettää nyt kastraatin päiviä, mutta toivottavasti tyttärensä Atomi aikanaan jatkaa emänsä linjaa.

 

Kollin vierailu Nellan luona ei tuottanut tulosta. Nella juoksee jälleen... Seuraavasta juoksusta kokeilemme toisella kollilla.

 

28.5.2011

Nellallakin oli sulho kylässä. Astumisia ei kylläkään nähty...

 

Tyttöjen edellisistä pentueista ovat myöskin Viltti (Apollon) ja Pepe (Balloon) siirtyneet kastraattikerhoon. Myös Nanan Viivi-tytär on steriloitu.

 

19.5.2011

Nana on kollin luona treffeillä =)

Tästä juoksusta ei välttämättä saada pentuja alulle -Nana on juossut nyt niin monta viikkoa yhteen menoon ja eläinlääkäri arveli, että se ei välttämättä tiinehdy nyt. Katsotaan, ja yritetään seuraavasta juoksusta uudelleen =)

 

16.5.2011

Nana ja Nella kävivät tänään sydänultrassa, Nellalta ultrattiin myös munuaiset.

 

Atomi vietti viikonlopun kissanäyttelyssä Pirkka-hallissa -meni todella hienosti =) Vinka oli mukana lauantaina ja mukavan arvostelun Vinkakin sai. Vinka sai sunnuntaina kaverikseen ragdoll-neitosen, toivotaan, että tytöistä tulee bestikset.

 

Nanan komea sininaamiopoika Ares siirtyi tällä viikolla kastraattikerhoon. Kävin katsomassa Mollo- ja Viltti-poikia, jotka asustelevat tässä Tampereella. Molemmat pojat ovat kasvaneet komeiksi nuorukaisiksi. Ihania kaveruksia ovat =)

 

5.5.2011

Hammashoitopäivä! Aikuiset kissamme kävivät hammaslääkärillä. Nellaa lukuun ottamatta kaikilta poistettiin hammaskiveä. Nanalta ja Nellalta otettiin samalla myös Felv- ja Fiv-testit.

 

29.4.2011

Kevät on jo pitkällä! Atomin kanssa käytiin Turussa kahden päivän näyttelyreissulla. Muuten on ollut rauhallista. Kissat ovat päässeet parvekkeelle haistelemaan kevään tuoksuja ja siitä innostuneena Nana aloitti kahden viikon mega-mourun, jolle ei loppua näy... Myös valjastelut on aloitettu ja Atomikin on jo tehnyt ensimmäiset tutustumisretket omalle pihalle.

 

14.3.2011

Kävimme Atomin ja Vinkan kanssa näyttelyreissulla Kirkkonummella. Vinka tuli meille jo edellisenä iltana pesua ja aikaista lähtöä varten. Tuskin oli Vinka päässyt kuljetuslaatikostaan pois, kun ne jo Atomin kanssa leikkivät =)  Myös matka ja näyttelyreissu menivät vieretysten samassa kuljetuslaatikossa matkustaen ja näyttelyhäkissä ollen. Näyttelykin meni oikein mukavasti. Ihania tyttöjä molemmat =)

 

16.2.2011

Vinka muutti uuteen kotiin.

Atomi kävi sunnuntaina elämänsä ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä. Näyttely meni paremmin kuin hyvin =)

 

9.2.2011

Nellan pojat lähtivät viikko sitten omiin koteihinsa. Tuntuu hiljaiselta, vaikka Atomi -neiti ja Vinka ovat vielä kotosalla. Vinka ("Vinku") on kuin pienoismalli emostaan Nellasta =)

 

17.1.2011

Nellan pennut täyttivät 11-viikkoa! Beetle-pojalle painoa on kertynyt jo melkein 1,6 kg. Muutkin pennut ovat hyvänkokoisia ja reippaita -kohta valmiita uusiin koteihinsa. Ikävää mahan löysäilyä pennuilla oli, mutta siitäkin on onneksi päästy eroon. Nanan pentueesta Atomi -tyttönen on vielä kotosalla ja käyttää hyväkseen Nellan maitobaarin antimia aina, kun vaan suinkin pääsee pienempien pentujen varjolla nisille ;-)

 

Viivi 14-v. maatiaisemme muutti kokoaikaisesti vanhempieni luokse asumaan. Viivi ja Samu eivät olleet ylimpiä ystävyksiä ja nyt Viivi saa viettää rauhallisia eläkepäiviä ainoana kissana.

 

5.1.2011

Vuosi vaihtui taas uuteen! Pennut senkun kasvavat ja kohta on jo Nellan vauvojenkin aika lähteä omiin koteihinsa... Balloon-poika on vielä omaa kotia vaille, samoin sijoitettavat tytöt (Bumblebee ja Aurora) etsivät omia kotejaan.

 

24.12.2010

Iloista Joulun aikaa!

Nellan pennuista isoin (Beetle-poika) ylitti tänään 1 kg painorajan, ikää pojalla sisaruksineen tulee sunnuntaina 8-viikkoa!

Nana jo huutelee uuden sulhon perään... =(  Suunnitelmissa ei kuitenkaan ole heti perään uutta pentuetta Nanalla teettää. Katsotaan sitten "syssymmällä"...

 

19.12.2010

Nanan pennut saivat torstaina tehosterokotukset ja mikrosirut ja tänään kaksi lähti uusiin koteihinsa. Haikein mielin toivotamme pikkuisille onnea uusiin koteihinsa!

 

Muut pennut ovat varattuja, mutta sijoitettavat tytöt etsivät vielä omia kotejaan.

 

15.12.2010

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia! Aika menee hirvittävän nopeasti ja tällä viikolla Nanan pennut tulevat jo luovutusikään. Pienemmätkin pennut saivat jo rekisterikirjat =)

Kaikki pennut voivat hyvin, syövät hyvin ja oppivat koko ajan uusia asioita. Ihania, vekkuleita velikultia ovat kaikki =)

 

30.11.2010

Nanan vauvat tulivat jo 9-viikkoa, Nellan vauvat 4-viikkoa! Nanan vauvoista isoimmat (Ares ja Artemis) painavat yli 1 kg, Nellan vauvoista (ruskeatabbynaamio poika) isoimman paino on n. 550 g. Ja tosiaan kaikki Nellan vauvat ovat tabbynaamioita =)

 

Samu kävi edustustehtävissä sunnuntaina: Helsingin messukeskuksessa oli Lemmikkimessut, jossa Samu oli mukana edustamassa birmoja ja birma-yhdistystä. Mukava reissu ja Samu sai osakseen kehuja muhkean ulkomuotonsa johdosta =)

 

20.11.2010

Nanan vauvat täyttivät 8-viikkoa! Ensimmäinen rokotus käytiin hakemassa torstaina. Kaikki pennut voivat hyvin ja isoin poika (Ares) painaa n. 850 g.

 

Nellan vauvat ovat huomenna 3-viikkoisia. Reippaita ja hyvänkokoisia nekin. Vielä on hieman kysymysmerkkinä, ovatko kaikki tabbyja vaiko eivät...

 

12.11.2010

Nellan pienokaiset tulevat sunnuntaina kaksi viikkoa ja Nanan pennut jo seitsemän viikkoa! Kylläpäs aika rientää... niin nopeasti, ettei ehdi edes kotisivuja päivittää! Kaikki vapaa-aika menee pentujen touhuja seuraillessa. Kyllä niitä ihana onkin seurailla! Nanan pennut ovat jo varsin vauhdikkaita kavereita -kirjahyllylle on jo kiipeilty ja majakkaa valloitetaan parhaillaan ;-)  Rekisterikirjatkin jo tulivat, joten nimet ovat nyt viralliset =)

 

Molemmat pentueet kasvavat hyvin ja emot hoitavat hyvin pentuja. Nanan pennut saavat ensi viikolla ensimmäisen rokotuksen.

 

1.11.2010

Nella pyöräytti eilen kolme pienokaista. Vauvat ja emo voivat hyvin.

 

Nanan pienokaiset ovat reippaita viisiviikkoisia. Hirmuista vauhtia ne kasvavat! Pennut syövät kiinteää ruokaa ja hiekkalaatikolla käynnit sujuvat hyvin. Ihania joka paikan pikku-apulaisia ;-)

Nana on todella hyvä ja huolellinen emo.

 

23.10.2010

Aika kuluu hirvittävää vauhtia! Nanan pennut ovat jo neliviikkoisia! Ihania palleroita kaikki. Nyt on opeteltu syömistä, leikkimistä ja vähän tutustuttu hiekkalaatikkoonkin. Ensimmäinen matokuuri on takanapäin ja pennut ovat reippaita ja uteliaita, tulevia sydämen valtaajia =)

 

Nellan H-hetkeen on jäljellä noin viikko.

 

14.10.2010

Nellan tiineys etenee hyvin. Painoa on tullut mukavasti lisää. Reilut paria viikkoa jännitettävää on vielä jäljellä... Nanan vauvat voivat hyvin ja värit alkavat pikkuhiljaa näkyä.

 

29.9.2010

Nana sai pennut 25.9.2010. Pennuista kaksi on tyttöä, kaksi poikaa. Synnytys ei sujunut ihan oppikirjan mukaan: kaksi ensimmäistä pentua syntyi normaalisti, sen jälkeen Nanalta loppuivat supistukset ja jouduimme lähtemään eläinlääkäriin. Kolmas pentu syntyi eläinlääkärillä, neljäs jouduttiin keisarinleikkaamaan. Alkuun Nanalta ei meinannut tulla maitoa ja pentuja jouduttiin ruokkimaan käsin. Nyt tilanne on jo parempi ja pennut kasvavat ja voimistuvat koko ajan. Nana on hyvä ja huolehtivainen emo =)

 

19.9.2010

Tällä viikolla varmistui, että myös Nella on pieniin päin! Todella iloinen uutinen! Nellan laskettu aika osuu lokakuun loppuun, Nanalla on noin viikko jäljellä laskettuun aikaan.

 

9.9.2010

Nanan odotus sujuu hyvin. Masu on pyöristynyt mukavasti ja painoa on tullut lisää tähän mennessä n. 700 g. Vielä on parisen viikkoa aikaa H-hetkeen!

Nellan tilannetta vielä jännitetään...

 

26.8.2010

Nella kävi viime viikolla Felv- ja Fiv-testissä sekä rokotuksilla. Juoksu alkoikin hetimiten sopivasti ja Andy-kolli haettiin vierailulla eilen.

Nanalle kuuluu hyvää. Painoa on tullut lisää, ruoka maittaa hyvin ja neiti on ihana oma itsensä.

 

14.8.2010

Iloisia uutisia! Nana on tiine! Pentuja odotellaan syntyväksi syyskuun loppupuolella. Päivittelen tänne ja Pennut -sivulle sitä mukaa uutta tietoa, kun sitä tulee =)

Nana vaikuttaa tyytyväiseltä, hellyyden kipeältä ja ruoka maistuu hyvin.

 

Nella on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Uusi kolli on valmiiksi katsottuna.

 

7.8.2010

Nellakaan ei tullut tiineeksi Napsulle. Uutta juoksua odotellessa... =(

Nanalla kävi uusi sulhasehdokas. Jälleen jännitetään, syntyikö tulosta.

 

21.7.2010

Parveke on valmis ja kissat pääsevät nyt nauttimaan turvallisesti ulkoilmasta. Varsinkin Samu näyttäisi viihtyvän siellä oikein mainiosti.

 

Nana ei tiinehtynyt Napsulle, uusi juoksu alkoi =(    Odottelemme, tuliko Nella tiineeksi.

 

11.7.2010

Viimeinen kuukausi on tehty muuttoa ja remonttia, kiirettä on siis pitänyt! Vielä riittää kaikenlaista näperreltävää, mutta nyt on hetki aikaa nauttia kesästä ja lomasta =)

 

Nella ja Nana olivat molemmat juoksussa ja kolli kävi kylässä tällä viikolla. Katsotaan, josko nyt saataisiin birmavauvoja. Toivottavasti, ainakin kovasti pidetään peukkuja pystyssä, että onnistui ;-)

 

20.5.2010

Nanasta otettiin Felv- ja Fiv-testit & ultrattiin munuaiset. Kaikki kunnossa =) Ientulehdukseen saatiin antibioottikuuri, joka hoidetaan nyt pois. Ehkäpä niitä pentusuunnitelmia sitten Nanalle.

Nella ei tiinehtynyt. Odottelemme seuraavaa juoksua.

 

17.5.2010

Pyhä Birman Kissa ry:n erikoisnäyttely Tampereella takanapäin. Nana ja Samu olivat mukana erikoisnäyttelyssä ja Samu yllätti hienolla voitolla Hirmuisin Birmayskä -luokassa... Liekö taito sukuvika, sillä puolisisaruksena ylti samaan titteliin toisella tuomarilla ;-)

Nellalla ei näy merkkejä tiineydestä :(

 

25.4.2010

Kävimme Nanan kanssa näyttäytymässä Rurokin näyttelyssä Helsingin messukeskuksessa. Nella jätti tämän näyttelyn väliin ja keskittyi viettämään aikaa sulhonsa kanssa... jännittävää nähdä, syntyikö tulosta. Toivottavasti =)

 

6.4.2010

Nana kävi sydämen ultrauksessa uudestaan. Kaikki kunnossa!

 

28.3.2010

Kävimme Nanan kanssa piipahtamassa Turussa yhden päivän reissulla. Nana sai sertin ja reissu meni autonrenkaan puhkeamisesta huolimatta mukavasti =)

 

12.3.2010

Nana kävi viime viikonloppuna näyttelyreissulla Riikassa. Tialle kiitos Nannulin näyttelyttämisestä!

 

14.2.2010

Ystävänpäivä & Samu 4-v. Nanan kanssa Jyväskylässä kissanäyttelyssä. Nella ei edelleenkään ole juossut...

 

11.1.2010

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Nana aloitti vuoden hienolla näyttelysuorituksella! Ja Nella odottelee juoksua... kolli olisi jo valmiiksi katsottuna! Muuten hiljaiseloa ja paukkuvia pakkasia & paljon lunta!

 

30.11.2009

Joulu hiipii pikkuhiljaa... Talvea odotellaan (ja Nellan juoksua)!

 

16.11.2009

Kuopion näyttelystä on palattu eilen illalla. Kyllä oli onnistunut ja hieno reissu! Suuria odotuksia ei etukäteen ollut, mutta koko rahan edestä saatiin kuitenkin jännitystä ja oli todella menestyksekäs reissu! Nella on nyt IC ja ehkäpä sitten niitä pentusuunnitelmia seuraavaksi...

 

27.10.2009

Suunnitelmiin tulikin muutoksia ja loppuvuoden viimeiseksi näyttelyreissuksi jääkin oman yhdistyksen näyttely Kuopiossa marraskuun puolessa välissä. Nana ja Nella lähtevät mukaan tähän reissuun.

Nana ja Nella kävivät sydänultrassa 19.10.2009 Hakametsän eläinlääkäriasemalla. Nellan sydän oli kunnossa, mutta Nanan kanssa käydään puolen vuoden päästä uusintaultrassa.

 

27.9.2009

Kotikaupungin näyttelyreissu takanapäin. Ensimmäinen päivä oli menestyksekkään Tallinnan reissun jälkeen pudotus maanpinnalle... Sunnuntaina suunta ei voinut olla enää kuin ylöspäin ja niinhän sitä sitten juhlittiin kera kuohuvan Samun valmistumista korkeimpaan titteliinsä! Samu sai samalla eläkepaperinsa ja saa nyt viettää lokoisia oloneuvoksen päiviä =D Nellakin jää näyttelytauolle ja pitkälle ensi vuotta varmaankin mennään ennen kuin meidän porukoita lastataan näyttelyreissua varten.

 

17.8.2009

Tallinnan näyttelyreissu takanapäin! Todella hieno ja menestyksekäs reissu oli. Laiva- ja bussimatkat sekä hotelliyö sujuivat mallikkaasti, vaikka Nella rakentelikin hotellihuoneen rullaverhon kanssa koko yön... Myös yö laivassa oli aika touhukas -tytöt touhottivat ympäriinsä ja herättelivät vuoron perään tulemalla peiton alle ja kainaloon.

 

Kaikki saivat Tallinnan näyttelyssä sertinsä ja Nanasta valmistui sunnuntaina IC ja Nellasta saatiin CH. Nana jää nyt kasvamaan ja kehittymään, Nellan on tarkoitus käydä pari näyttelyä yhdessä Samun kanssa ja jäädä sitten senkin kasvamaan. Ehkäpä niitä pentusuunnitelmia päästään vihdoin loppusyksystä toteuttamaan... Samulla puuttuu enää yksi serti eläkkeestä. Jännittäviä hetkiä on varmasti edessäpäin!

 

2.8.2009

Surokin näyttelyssä tyttöjen kanssa. Molemmilla tytöillä oli oikein onnistunut päivä. Molemmat saivat sertinsä ja Nana yllätti olemalla Värin paras! Hieno saavutus! Seuraava näyttely on Tallinnassa parin viikon päästä. Toivottavasti siellä sujuu yhtä mukavasti.

 

29.7.2009

Tytöt kävivät antamassa verinäytteen H. Lohen geenitutkimukseen. Samalla otettiin FeLV- ja FIV-testit. Samu luovutti vertaan tutkimukseen jo edellisen rokotuksen yhteydessä.

 

21.7.2009

Molemmat tytöt ovat päässeet vuoden ikään! Kylläpä aika rientää...

Samulle tuli Siilinjärven näyttelyn jälkeen pissatulehdus. Ensimmäinen antibioottikuuri ei purrut, toisen kanssa tuli ikäviä haittavaikutuksia, joten nyt kokeillaan kolmatta kuuria... toivottavasti vaivat pian helpottavat!

 

28.6.2009

Isrokin kesän näyttely takanapäin! Näyttelyssä koettiin varsinainen yllätys, kun Samu oli TP! Ihan mukavasti meni tytöilläkin, vaikka molemmat jäivätkin toisena päivänä EX2:ksi. Todella aurinkoinen ja lämmin kesäviikonloppu oli! Nyt on hyvä vetää henkeä ja nauttia lomasta koko heinäkuu!

 

7.6.2009

Samu kävi näyttäytymässä Hyvinkäällä Ery-Sydin näyttelyssä. Seuraava reissu tehdäänkin kolmen kanssa Kuopioon ja kolmen viikon kuluttua.

 

28.4.2009

Näyttelyviikonloppu Rurokissa Vantaalla. Molemmat tytöt yllättivät todella positiivisesti =D Muuten kesä tekee tuloaan ja kissat viihtyvät ulkoiluhäkissään lintuja vahtien ja auringosta nauttien.

 

17.4.2009

Kotisivut valmistuivat ajallaan, mutta blogi antoi odottaa itseään...

Nyt ollaan jo pitkällä keväässä. Nana ja Nella ovat kasvaneet hurjasti ja Nanalla on ollut jo ensimmäiset juoksutkin. Itse asiassa jo useampiakin... jospa tahti vähän hellittäisi kesää kohti, jotta ei kaikkea energiaansa juoksuihin käyttäisi.

 

Kissat ulkoilevat mielellään ulkoiluhäkissään ja nauttivat auringonpaisteesta. Kohti kesää mennään!

 

  Tässä odotellaan isäntää kelkkareissusta...

 

Copyright Minna Raiski minna.raiski (ät) gmail.com

www.raiskis.net